Saapuminen

23.2. 2010
Kun kone lähti irtosi maasta Amsterdamin lentokentällä mun oli vaikea olla nauramatta ääneen. Niin innoissani ja onnellinen mä olin. Mä sanoin Euroopalle näkemiin ja silloin alkoi vihdoin vähän jännittää. Lento oli paljon hienompi kuin missä olen ikinä ollut. Koko ajan tarjoilijat, joille mä oli ”madam”, toi eteen kaikenlaista syömistä: salaatteja, lihakastiketta ja riisiä, savustettuja manteleita, jälkiruokia, kakkua, pitsaa ja eri juomia. Ruokien jälkeen tuotiin aina kuumia ja tuoksuvia pyyhkeitä käsien puhdistamista varten. Omasta pikku tv:stäni mä sain valita leffoja, tv-ohjelmia tai musiikkia.
Kaiken tämän lisäks mulle sattui vielä upea ikkunapaikka. Sahara oli jotain aivan uskomatonta! Silmänkantamattomiin pelkkää aaltoilevaa hiekkaa, jonka tuuli oli sieltä täältä puhaltanut suuriksi dyynijonoiksi. 11000 metrin korkeudesta dyynit näytti ihan vaalean kullanruskealta kreppipaperilta. Sillon taas kun hiekka oli tasaista tuntui ettei lentokone liiku ollenkaan. Koneen vauhti oli yli 900 km/h ja silti siinä hiekkamaisemassa riitti tuijotettavaa reilusti yli tunniksi. Siitä saa ehkä hieman käsitystä aavikon suuruudesta. Aurinko paistoi ihan täydeltä terältä ja mun ikkunaan liiskattu naamani tuntui palavan. Mulle tuli huono oloki, mutta en siltikään pystyny lakata katselemasta sitä ihmeellisen lumoavaa, mutta samalla karua näkyä. Onneks just sillon koneessa tarjoiltiin suklaajäätelöä!
Kaikki meniki oikein mainiosti lähes loppuun asti. Häslinki alkoi heti Kilimanjaron lentokentälle laskeutumisen jälkeen. Ensinnäkään mä en koskaan olis edes osannu kuvitella, kuinka kuuma täällä voi olla! Lämpötila oli kolmekymmentä astetta, vaikka oli jo lähes puoliyö. Ilman painostavuus ja kosteus teki siitä ihan läkähdyttävän kuumaa. Mulla oli tietenkin päällä Suomessa päälle laittamani vaatteet: Kolme paitaa, takki, farkut ja niiden alla pitkikset! Hitaasti matelevassa viisumijonossa mä luulin pyörtyväni kuumuudesta. Mulla ei tietenkään ollu dollareita, joilla viisumin olis saanu ostettua... Sitten vihdoin viimein viisumi kädessä mä huomasin, että vaan mun matkalaukku oli saapunut, mutta rinkkaa ei näkynyt missään. Lopulta tiedustelujen jälkeen se löytyi Amsterdamista, ei kuulemma ollut kerennyt vaihdossa mukaan...
Ajomatkan aikana mä en tietenkään nähny vielä oikein mitään, koska oli niin pimeää. Samoin kampus jäi illalla täysin oudoksi. Mut vietiin suoraan mun huoneeseen, jonka mä jaan tansanialaisen tytön kanssa. Koska oli jo niin myöhä, mä en ehtiny purkaa tavaroita vaan menin suoraan nukkumaan. Vaikka enhän mä mitään unta saanu. Makasin vaan moskiittoverkkoni sisällä, olin hämmentynyt kaikesta ja kuuntelin ulkoa kuuluvaa valtavaa mökää. Ikkunaa oli pakko pitää auki, jotta ilma vähän kiersi, mutta meteli oli aikamoinen. Huutoa, naurua, kiljahduksia ja kovaäänistä urheiluselostusta kajahteli jostain päin öistä kampusta. ”Oh, it's just a Mets game, they just love the Mets” mulle sanottiin. Jossain vaiheessa peli päättyi ja urheilufanitkin meni nukkumaan. Tansanian yö ei kuitenkaan vaiennut vaan sirkat, sammakot ja linnut piti omaa konserttiaan. Aamupuolella yötä kampuksella tepastelevat kukot lisäsivat vielä oman miehekkään panoksensa tähän esitykseen kunnes aurinko nousi taas yhtä kuumana. Jossain vaiheessa mä olin nukahtanu.


P.S.
Mä muuten näin elämäni suurimman torakan heti astuttuani neljä askelta ulos lentokentältä, enkä mä päästäny inahdustakaan. Siinä teille epäuskoiset!! :)