Valkoinen vieras osa 2

22.3.
Tässä kuussa on mun kesälomani ja lukukausi alkaa taas huhtikuussa. Mun ajatus lomasta Darissa oli rauhallisia kävelyja kylällä ja pysähtymisiä jäätelölle, isäntäperheen kanssa oleilua ja arkista hommailua, uimista suolaisessa meressä ja paikkoihin tutustumista sekä torien kiertämistä, mutta etenkin nähtävyyksiä! Ehdottomastihan sivistynyt matkailija käyttää aina suuren osan matkastaan museoissa ja paikallisissa kulttuurikohteissa maan historiaan tutustuen!
Missähän vaiheessa tätä reissua, mä alan olla vähemmän eurooppalainen?
Annasta kävely on turhaa ja rasittavaa. Kukaan ei täällä tunnu kävelevän mihinkään ellei ole pakko ja pelkillä kävelyillä käyminen se vasta turhuuksien turhuutta onkin. ”Mä olen huomannut, että te valkoiset halauatte aina jotenkin urheilla”, Anna tokaisi typertyneenä. Tosiaankaan täällä ei näe yhtään lenkkeilijöitä, rullaluistelijoita, kilpapyöräilijöitä, liikuntakeskuksia tai kuntosaleja. Ainoastaan silloin tällöin nuoria miehiä pelaamassa jalkapalloa. Mä aionkin ottaa oikein valokuvan urheiluvälinekaupasta jos joskus sellaiseen törmään. No, isäntaperheellähän oli tosiaan ne palvelijat, joten kotitöihin osallistuminen on turhaa. Uimassa olen käynyt kerran ja silloinkin Anna istui rannalla. Meressä mun seuranani oli noin parikymmentä nuorta, jotka kaikki vaan seisoskelivat ja kiljahtelivat aalloissa. Yksi poika seuraili mun uimistani hetken ja tuli sitten sanomaan, ”Sinä uit hyvin, haluatko opettaa minuakin?” Yhtäkkiä siinä oli kymmenen nuorta pyytämässä samaa. ”Ettekö te tosiaan osaa uida?!” ihmettelin epäuskoisena. Kaikki kuitenkin pudistivat vakavina päitään. Rantaan palattuani en enää kysellyt Annalta miksi ihmessä hän ei ottanut uikkareita mukaan, enkä ole toiste ehdottanut uimaan menemistä. Darin alueen nähtävyyksien osalta puolestaan voi miettiä, mikä nyt on kenellekkin ”nähtävyys”. Täällä ei ole paljoakaan oman kulttuurin ja kansakunnan edistyksestä ja kehitysaskelista kertovia historiallisia merkkipaaluja, kuten keskiaikaisia linnoja, antiikin muureja, triviaalikoulujen kivijalkoja tai herraskartanoita. On karuja ja pimeitä kivisiä halleja, joissa pidettiin eri puolilta maata tuotuja orjia. Rautaisten nilkka ja kaulapantojen sekä niiden läpi pujotettavan ruostuneen raskaan kettingin näkeminen sai Annan voimaan pahoin. Täällä on erilaisia sekä arabialaisten, persialaisten että eurooppalaisten valloittajien aikoinaan rakentamia satamia ja kauppapaikkoja, joiden kautta kultaa ja muita rikkauksia, norsunluuta, mausteita sekä tietenkin orjia rahdattiin laivoilla kotimaahan myytäviksi. On lähetyssaarnaajien rakennuttamia pieniä kirkkoja ja kolonialismin ajan isäntien päämajoja ja tukikohtia. Olisitko itse innokas näyttämään kaikki nämä ”nähtävyydet” maahasi tutustumaan tulleelle vieraalle? Olisiko nämä niitä asioita, joiden kautta kertoisit itsestäsi, kotimaastasi ja kulttuuristasi?
Tansania on ollut itsenäinen vasta noin 50 vuotta. Se, mitä Anna haluaa minulle esitellä on tämän ajanjakson saavutukset. Olen nähnyt valkoisen talon kaupungin keskustassa, uudet, isot ja vastavalmistuneet toimistorakennukset, ministeriöt, kaupungin suurimmat itsenäiset afrikkalaiset kirkot sekä kirkkoja, joita seurakunnat ja ihmiset itse omalla panoksellaan rakentavat sekä joitain itsenäisen historian tärkeimpien tapahtumien muistomerkkejä. Anna haluaa näyttää mulle myös markkinoilla myytäviä Tansaniassa tehtyjä kauniita ja laadukkaita kankaita ja muita hänen kotimaassaan valmistettuja esineitä sekä tarjota mulle perinteisiä tansanialaisia ruokia.
Eniten Anna kuitenkin vie mua erilaisten ihmisten luo. Aluksi se tuntui musta todella oudolta. Välillä tunsin oloni aivan näyttelyesineeksi, jota esiteltiin kaikille mahdollisille tyypeille. Anna on kierrättänyt mua ympäri kaupunkia ystävien kotona ja heidän työpaikoillaan sairaaloissa, yliopistoissa, virastoissa ja hiippakuntatoimistoissa. Mut on esitelty eri seurakunnan papeille, Makongon kirkkoherralle ja muille kirkon työntekijöille. Mua on viety illallisille naapurien luo ja tutustumaan heidän maatiloihinsa. Mut on osallistettu häiden suunnitteluun ja mulla on ollut kunnia osallistua myös koulujen avajaisiin ja eilen kastejuhlaan. Aluksi kaikki tämä tuntui hirvittävän kiusalliselta. Kätellä nyt jokaista sekä esitellä ja kertoa itsestään joka paikassa. Vaivaantuneena ajattelin, että miksi ihmeessä ihmiset muka olisivat niin kiinnostuneita musta? Turhauttavinta on ollut se, että mut on otettu myös viikottain mukaan raamattupiirin tapaamisiin sekä kuorojen harjoituksiin, vaikka mä kuinka yritän sanoa, että mun ei ole mitään järkeä tulla, kun en ymmärrä sanaakaan. Anna kuitenkin aina sanoo: ”No, mutta näät ihmisiä siellä. Tutustut heihin ja näet millaisia ihmiset ovat. Kun menen takaisin Suomeen voit kertoa heille afrikkalaisista ihmisistä, koska tunnet heidät. Vaikka kuka sanoisi mitä, voit vastata, että ei, minä olen ollut siellä, minä olen nähnyt afrikkalaisia ihmisiä ja tiedän kyllä millaisia he ovat.” En pitkään ymmärtänyt ollenkaan, mitä ihmettä Anna mahtoi tarkoittaa. Vasta eilen kastejuhlan välittömässä tunnelmassa tajusin, ettei tässä kaikessa kyse olekaan musta. Kyse ei ole ollenkaan siitä, että minä olen jotenkin erityisen tärkeä esiteltävä, vaan että kohtaamani ihmiset ovat. Ennen kaikkea Anna selvästi haluaa näyttää mulle kaikenlaisia ihmisiä. Anna selvästi kokee, että kaikista tärkeintä on esitellä minulle, valkoiselle eurooppalaiselle, afrikkalaisia ihmisiä ja heidän elämäänsä. Kertoivat historiankirjat sitten Afrikasta mitä tahansa, niin minulle tahdotaan näyttää jotain toisenlaista. Osoituksia siitä, että afrikkalaiset eivät ole orjia, eivätkä toisenluokan kansalaisia. He eivät ole vain kolmannen maailman köyhiä tai kouluttamattomia ihmisiä, jotka eivät ”osaa hoitaa omia asioitaan”, he eivät ole alistuneita ja vain epämääräistä, surkuteltavaa massaa kaukana maailman markkinoiden polttopisteistä ja kasvukeskuksista. Anna haluaakin osoittaa, että näiden eri aikoina (länsimaissa) tehtyjen, valitettavien yleistysten alta löytyykin erilaisia yksilöitä. Löytyy monisäikeisiä yksilöllisiä tarinoita, persoonallisuuksia, erilaisia taustoja ja valtavaa elämänkokemusta sekä älyä, kekseliäisyyttä ja tahdonvoimaa. Löytyy valtavat määrät positiivista maailmankatsomuksia ja elämän todellista riemua. Löytyy myös vahvaa yhteishenkeä, jolla sekä järjestetään suuria, elämän käännekohtiin osuvia juhlia että rakennetaan kirkkoja, löytyy tahtoa ylläpitää ja elvyttää afrikkalaisia tapoja ja perinteitä ja myös halua luoda vihdoin jotain omaa ja omaperäistä sekä ylpeyttä tästä omasta afrikkalaisuudesta. Anna on näyttänyt minulle eurooppalaiselle, että täältä löytyy kauneutta, monipuolisia ihmiskohtaloita, solidaarisuutta ja aitoa pyyteetöntä auttamista toisia ihmisiä kohtaan sekä myös ystävällisyyttä, kohteliaisuutta ja valtavaa vieraanvaraisuutta, jota riittää jakaa myös ulkopuoliselle. Ja, että nämä ovat se tärkein nähtävyys.