Pieniä ja suuria eroja

28.2. 2010
Monet asiat vaikuttaa täällä suomalaisesta ja pohjoismaalaiseen kulttuurin ja ilmastoon tottuneesta ihmisestä oudoilta. Vaikkapa vaan se, että kukaan ei käytä aurinkolaseja:) Aurinko paistaa kirkkaammin kun musta ikinä missään, mutta ketään se ei tunnu haittaavan. Mulla tulee pää kipeeks kaikesta paisteesta, mutta en mä käytä aurinkolaseja, kun ei kerran kukaan muukaan. Lisäks täällä kukaan ei tietenkään ota aurinkoa tai jotenkin erityisesti oleile auringossa, vaikka sää on kuinka ihana. Jos Suomessa olisi tällainen sää, iltalehtien kirkuvat otsikot hoputtais ihmisiä nauttimaan vuosikymmenen intiaanikesästä ja ihmisiä makaisi rannalla niin, ettei hiekkaa alta näy. Musta ei ikinä missään ole ollut näin kuuma, mutta tyypit tepastelee täällä farkut jalassa. Varsinkin kaikilla miehillä on suorat housut ja kauluspaidat päällä joka päivä. Vain me vaihtarit ollaan shortseissa ja t-paidoissa. Varsinkin näin koeviikon aikana ihmiset istuu kaiket päivät sisällä luokissa, huoneissaan tai kirjastossa opiskelemassa. Suomalaisen sisäinen ääni sanoo, että on synti tuhlata näin kaunis päivä istumalla sisällä. Sen tosiasianhan mummo on opettanut jo pikkulapsena! Suomalaisen näkökulmasta outoa on myös se, että kaikki ihmiset moikkaavat toisiaan, on ne sitten ennestään tuttuja keskenään tai ei. Kaikkia kuuluu tervehtiä. Samoin ihmisten sosiaalisuus on mulle ihmeellistä. Helsingissä bussista poistuva henkilö ei pysty sanomaan edessään oleville ”anteeksi” vaan tunkee vain tuppisuuna läpi. Täällä ihmiset juttelee toisilleen koko ajan. Yksinäisyys on kurjaa, eikä ketään saa jättää olemaan yksin. Munkin on siis juteltava koko ajan. Kaikki ihmiset on tosi kiinnostuneita musta, moni jää juttelemaan ja toivottamaan tervetulleeksi. Kadulla kävellessäni ihmiset kutsuu kylää. Etenkin lapset aina tervehtii, saattavat ottaa kädestä kiinni ja kävellä hetken mun kanssa. Se on niin kovin suloista. Lapset täällä on kauheen ihania ja kauniita!
Länsimaissa pyritään aina olemaan jotenkin muka niin korrekteja ja hienotunteisia. Täällä hienotunteisuus muodostuu erilaisista asioista kuin Suomessa. Yliopiston luennolla Helsingissö mulle sanottiin, ettei hienoa käyttää termiä "black theology". Täällä kuitenkin ihmiset puhuu täysin mutkattomasti mustista ja valkoisista ihmisistä sekä heimoista ja klaaneista, jopa pakanoista. Mä olen ”valkoinen ystävä”, ja kaikkia mun mahdollisia töppäyksiä ymmärretään koska ”te valkoiset vaan teette tollasta” ja vaan nauretaan hyväntahtoisesti päälle. Toisen ulkonäöstä puhumisen kanssa ei myöskään ole niin tarkkaa. Kun mä astun huoneeseen saattaa mulle ennestään tuntematon ihminen ensimäisenä huudahtaa ”Ooh, kuinka pitkä!”. Mä en ensin hämmentyneenä tiennyt, että mitä ihmettä mun olis siihen tervehdykseen pitäny vastata. Ojentaako vaan käsi ja sanoa päivää? Lisäksi esimerkiksi paino on aikalailla ikään liittyvä juttu, mistä syystä ihmiseen voi joskus viitata sanomalla ”tuo lihava mies tuolla”. Anna esimerkiksi näytti mulle kuvia sen edellisestä kämppiksestä, kohtuullisen rotevasta ja noh... hieman mahakkaasta 19-vuotiaasta norjalaistytöstä. Kesken kuvien katselun Anna kysyi ihmetellen, ”Mitä ihmettä te syötte siellä Euroopassa kun jo noin nuorena olette tuon kokoisia? Kuvan perusteella hän on ainakin 30! You must have very strong food.” Aivan valtavan huvittavaa! Anna oli kuitenkin vain vilpittömän kiinnostunut ja halusi tietää ihmisten ruokatottumuksista. Samalla mä kysyin Annalta, että miksi ihmiset sitten luulee, että mä olen vasta 16-vuotias. Syy löytyy kuulemma jälleen vartalosta. Koska mulla ei ole rintoja tai leveää lantiota, mä en voi olla vielä nainen, jolloin mä olen siis teini-ikäinen. Ihmiset ajattelee, etten mä vielä ole kehittynyt naiseksi! Mahtavaa, että länsimainen sairaalloisen laihuuden ihannointi ei ole vielä saavuttanut Makumiraa. Mun hoikkaa olemustani ei pidetä täällä yhtään minään! :D
Tällaiset asiat saattaa suomalaisesta vaikuttaa töykeydeltä. Mutta kohteliaisuus ja ihmisten huomiointi koostuukin täällä paljon kauniimmista ja syvemmistä asioista kuin Suomessa. Me kohteliaina ollaan ehkä sanomatta tosiasioita toisesta ja käännetään katse pois, koska on epähienoa ”sekaantua” muiden asioihin. Tansaniassa paljon tärkeämpää on toisista ihmisistä välittäminen. Ketään ei jätetä yksin, jokainen vieras toivotetaan tervetulleeksi, ulkomaisiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustuminen on siunaus, kysellään toisten kuulumisia ja ollaan kiinnostuneita muista. Elämän ilot, surut, suuret tapahtumat ja epäonni kohdataan yhdessä ja autetaan toisia silloin, kun siihen on tarvetta. Suomessa on liian usein niin, että kun on veronsa maksanut, voi pään kääntää pois.