Suhteita

Anna ”seurusteli” miehensä kanssa pari kuukautta, ennen kuin he menivät kihloihin. Siitä muutaman kuukauden päästä oli häät. Koko homma alkoi, kun Anna työskenteli evankelistana samassa seurakunnassa Dar es Salaamissa, jossa hänen tuleva aviomiehensä Riziki oli kuoronjohtajana. Eräänä päivänä Riziki rohkaisi itsensä, asteli Annan toimistoon ja kengän kärkiinsä tuijottaen kertoi tunteistaan sekä toivoi Annaa vaimokseen. Tätä aikaisemmin pari ei ollut oikeastaan vaihtanut sanaakaan. Samoihin aikoihin kaksi muutakin miestä oli vieraillut Annan toimistossa vaimonhakuasioilla, mutta lopulta Anna päätyi valitsemaan Rizikin. Kihlaus julkistettiin, tavattiin tulevat appivanhemmat ja hääpäivä sovittiin. Yksinkertaista, mutkatonta ja ehdottoman tehokasta toimintaa!
Länsimainen seurustelukulttuuri onkin täällä suurilta osin hyvin outo ajatus. Yleisesti poika ihan lyhyen tuntemisen jälkeen suorasukaisesti esittää asiansa, jonka jälkeen pidetään kihlajaiset. Tästä syystä Anna ei yhtään voinut ymmärtää, kun kerroin, että vaikka olemme seurustelleet jo 3 vuotta, ei poikaystäväni ole kertaakaan ”kävellyt toimistooni” ilmoittamaan, että hänestä olisi mukavaa saada minut vaimokseen. Myöskään minun lisäselvennykseni ”No, me nyt tässä vähän katellaan” ei selventänyt asiaa Annalle yhtään.
Koska parisuhteisiin ei useinkaan kuulu monen vuoden seurustelu ja tutustumisvaihe, käytännössä kukaan ei Tansaniassa käytä nimitystä poikaystävä. Kaikille Pekka on ”sulhanen”. Annakin aina lähettää terveisiä sulhaselleni. Tansaniassa jotkut parit asuvat yhdessä ja heillä on lapsia ilman avioliittoa siitä syystä, ettei heillä ole varaa järjestää kalliita häitä. Heidät kuitenkin lasketaan aviomieheksi ja vaimoksi, koska he ovat virallisesti yhdessä. Ilmeisesti minun tilanteeni luokitellaan tähän ryhmään kuuluvaksi. Kolme vuotta julkisesti yhdessä + vanhemmat esitelty = avioliitto. Tästä syystä moni ja varsinkin vanhemmat ihmiset puhuvat Pekasta koko ajan aviomiehenäni. ”Milloin miehesi tulee Tansaniaan?” , ”Miten aviomiehesi voi?” Vaikka aina vastaan, että poikaystävälleni kuuluu hyvää, se ei hetkauta ketään. Luulen, että ilman tätä avioliitoksi luokittelua, meidän suunnitelmia matkustella kuukausi yhdessä ympäri Tansaniaa elo-syyskuussa, nukkuen samoissa hotellihuoneissa, ei voida ymmärtää. Tansaniassa ei ole soveliasta, että nainen ja mies viettävät öitä yhdessä ilman, että ovat naimisissa keskenään. Jo pelkästään suljetun oven takana kahdestaan oleminen on paheksuttavaa. Hyvän tavan mukaisesti Anna ja Riziki eivät siis koskaan tavanneet toisiaan toistensa kotona ennen hääpäivää, vaan kaikki nuorenparin tapaamiset ja häävälmistelut hoidettiin Annan työhuoneessa seurakuntakeskuksessa. Kadumojen luona puolestaan huomasin, että aina kun Imanin tyttöystävä tuli vierailulle, pari jutusteli Imanin huoneessa ovi apposen auki. Tyttö ei myöskään ollut ”virallinen” tyttöystävä. Häntä ei julkisesti nimitetty sellaiseksi, eikä tyttöä kutsuttu perheen tai suvun juhliin. Minullekin hänet esiteltiin ainoastaan opiskelutoverina, vaikka sen nyt näki otallaankin, että mistä siinä on oikein kyse. Annakin sanoi, että kihlausilmoitusta odotellaan hyvin pian.
Minäkin olen päässyt jo kokemaan yhden tällaisen spontaanin rakastumisen. Se tapahtui Darissa, Mwengen torilla. Minä jäin juttelemaan pidemmäksi aikaa nuoren maasai miehen kanssa, koska Annalla kesti ostostensa ja tinkimisensä kanssa. Kun Anna vihdoin saapui ja nykäisi minut mukaansa, maasai hätääntyi. ”Ei ei, älkää vielä menkö!” mies huudahti Annalle ja tunnusti ujona ”Minä taidan olla rakastunut tähän tyttöön..” Anna kääntyi saman tien takaisin mieheen päin ja päästi helakan naurun. ”Sinä maasai rakastunut tähän tyttöön?!” ja osoitti minua molemmilla käsillä. ” Voi poika parka, tämä tyttö kun ei syö lihaa ollenkaan, joten mitä sinäkin metsästäjä ja karjankasvattaja silloin vaimollesi syöttäisit?!” Anna vetäisi minut uudelleen liikeelle ja jatkoi kovaäänistä nauramistaan. Takaamme kuului vielä masentuneen epävarma puolustus ”...kyllä minä jotain saattaisin keksiä..” Ehdottoman hellyyttävää. (...ja kiehtovaa. Teoriassahan mä voisin nyt olla maasai!)
Mä olen ollut täällä nyt parisen kuukautta ja nähnyt hämmentävän vähän rakkauden osoituksia. En ole nähnyt nuorta tyttöä ja poikaa ujosti nojailemassa toisiinsa elokuvateatterin aulassa, istumassa penkillä ihan lähekkäin, halaamassa tai varsinkaan pussaamassa. Ertyisen ”kiellettyä” tunteiden osoittaminen on naimissa oleville. Naimisissa olevat parit eivät edes kävele käsikkäin, sillä vain seurustelevat parit saavat tehdä niin. Kyse on avioparin välisestä kunnioittamisesta. Tunteiden osoittaminen viittaa avioelämään makuuhuoneessa, joka taas on ehdottoman yksityinen ja salainen asia. Pidättäytymällä julkisista hellyydenosoituksista avioparit pitävät seksielämänsä salaisena ja ainoastaa heidän kahden välisenä asiana.
Eurooppalaiselle tällainen etäisyys vaikuttaa hullulta. Oudointa oli, kun Annan kanssa saavuimme Dariin pari kuukautta sitten. Anna ei ollut nähnyt aviomiestään puoleen vuoteen, mutta silti tapaaminen oli hyvin muodollinen. Molemmat kyllä hymyilivät selvästi iloisina, mutta ainoastaan rauhallisesti kättelivät toisiaan ja kysyivät ”Päivän uutisia?” samalla tapaa, kuin täällä on tapana tiedustella jokaiselta vastaantulijalta. Olin hyvin häkeltynyt tästä pidättyväisyydestä, sillä esimerkiksi silloin, kun Pekka on palaamassa vaikka vaan viikon matkalta, minä menen aina vastaan ja viimeiset 50 metriä juoksen kädet levällään valmiina halaukseen, nauraen ja kiljahdellen samalla jälleennäkemisen ilosta. Olen kuitenkin alkanut vähitellen ymmärtää, että mitä ilmeisemmin tätä käytöstä ei tulla katsomaan hyvällä elokuussa Darin lentokentällä...
Hulluin piirre tässä etäisyydessä on, että Riziki kutsuu vaimoaan hyvin virallisesti ”Mama Ibrahim” eli Ibrahimin äiti. Täällä naisia kutsutaan usein heidän ensimmäisen lapsensa nimen mukaan. Tansaniassa siis esimerkiksi minun äitini olisi ”Mama Jenni” ja Pekan äiti ”Mama Jaakko”. Mutta se, että avioparitkin kutsuvat toisiaan sillä tavalla, sen sijaan, että käyttäsivät etunimiä tai toisilleen antamia lempinimiä, on hyvin hyvin kummallista. ”Mitä mieltä sinä olet Ibrahimin äiti?”, ”Tule syömään Ibrahimin isä!”...
Tätä minulle oudon häveliästä käytöstä miettiessäni tajusin taas yhden suuren kulttuurisen eron Tansanian ja Suomen välillä. Täällä ei voi paeta uskonnollista eetosta. Joka paikka tulvii uskonnollisia mainoksia, uskonnollista musiikkia ja esimerkiksi pitkän linjan busseissa katsotaan todella vahvan tunnustuksellisia elokuvia. Joka paikassa aina rukoillaan, jopa ennen luennon alkua luetaan joskus rukous. Koko ajan ihmiset kiittävät Jumalaa kaikesta, ruuasta, juomasta, siitä että sähköt palaavat, siitä että sade loppuu, siitä että silmalasit eivät unohtuneetkaan kotiin jne. Kadulla ihmiset toivottavat minulle käsipäivää sanoen ”Ylistys Herralle”. Jossain vaiheessa tämä loputon uskonnollisuus alkoi ärsyttää minua jopa siinä määrin, että ryhdyin motkottamaan Annalle. ”Meillä Suomessa on uskonnonvapaus. Meillä tällainen uskonnollinen pakkosyöttö on kiellettyä, eikä ihmisiä saa ahdistella uskonnollisilla kysymyksillä tai edellyttää rukoilemista joka käänteessä. Ei bussissa saa huudattaa virsiä, siellähän saattaa olla kyydissä joku muslimi tai ateisti. Kaikkien vakaumuksia on kunnioitettava!”
Voi, kuinka typerä olin. Jos olisin ollut Anna, olisin vastannut, että mieluummin uskonnon kuin seksin pakkosyöttöä. Kuinka nurinkurista on, että Suomessa on vapaus uskonnoista, mutta ei seksistä. Sinun ei tarvitse kuunnella yhtään uskonnollista lausetta, jos et halua, mutta joka paikassa tursuavalta seksiltä et voi paeta. Juuri nyt ei esimerkiksi tule mieleen kuin vauvan vaipat, jota ei mainosteta puolialastomilla (aikuisilla) ihmisillä. Suomalaisen tunnetun nuorisopsykiatri Raisa Cacciatoren näkemyksen mukaan ei enää edes riitä todeta, että seksiä on joka paikassa, vaan hänen mukaansa koko eurooppalainen yhteiskunta on ”pornoistunut”. Etenkin tämä kehitys on vaikuttanut nuoriin tavalla, jolla en ole kuullut minkään uskonnollisen julistuksen vaikuttavan. Omaa seksuaalisuuttaan etsivän nuoren ajatukset siitä, mikä on ”normaalia” ja luonnollista sekä, miten hallita omaa kehoaan menevät sekaisin tällaisessa ympäristössä. Myös arvomaailma muokkautuu. ”Pornoistunut ympäristö antaa jo pienelle lapselle käsityksen, että seksi on pelkkä teko, hyvä vaihtokaupan väline.” Cacciatore väittää. En tiedä, kuinka paljon tätä kehitystä pyritään Suomessa välttämään. Tansaniassa siinä on vielä onnistuttu. Mutta se, mitä Suomessa ainakin vaaditaan vuosikymmenestä toiseen on koulujen uskonnonopetuksen lakkauttaminen.