Naiseus

Täällä on monia asioita, jotka saavat minut todella vihaiseksi. Suurin osa niistä liittyy naiseuteen, naisten rooliin yhteiskunnassa sekä naisten arkipäivän elämään. Puheen erilaisista rooleista ja sukupuolten työnjaosta vielä siedän, mutta sitten kun mennään näihin ”naiset ovat liian heikkoja ollakseen pappeja” argumentteihin, minulla meinaa palaa pinna. On kohtuullisen ok perustella omaa naispappeja vastustavaa kantaansa vakaumuksellisilla syillä ja vedota henkilökohtaiseen raamatuntulkintaan, mutta silloin, kun toinen päästää suustaan jotain sellaista kuten ”Miten nainen muka voi saarnata, kun sillähän on ne kuukautiset ja kaikki?” mulla ei tahdo sietokyky riittää. Ei varsinkaan, kun tätä tapahtuu yliopistotasolla! Vaihtoon hakijoiden valintahaastattelussa minulta kysyttiin, että miten sitten paikan päällä suhtautuisin naista aliarvioiviin kommentteihin. Vastasin rehellisesti, että olen aina jättänyt sellaiset ihan omaan arvoonsa ja pitänyt niiden laukojaa hieman säälittävänä, enkä siksi ole viitsinyt edes vaivautua vastaamaan. Tämä, ainoastaan myötähäpeän tunteessä pitäytyminen, onkin helppoa Suomessa, kun näitä törppöjä tosiaan tapaa vaan harvakseltaan. Mutta täällä, kun yksi nero väittää luennolla naisten olevan kuukautistensa takia liian heikkoja Jumalan palvelijoiksi ja muut miehet nyökkäilevät päätään kannustukseksi eikä professorikaan (mies) estä tällaista keskustelua, minä alan kerätä lämpöä.
Toinen asia on, että naisten pitäisi käyttää hametta. Varsinkin teologinaisten kuuluu aina pitää hametta, siis sellaista pitkää, nilkkoihin asti ylettyvää. Jos naisteologilla ei ole luennoilla hametta, professorit saattavat huomauttaa siitä ja kysäistä, että mitäs tämä tämmöinen nyt oikein on. Niinpä Annakin aina kiltisti vetää hameen päälleen aamulla, vaikka inhoaa koko kapistusta, varsinkin nyt, kun ilma on aika viileää aamuisin. Heti luentojen jälkeen hän juoksee huoneeseemme vaihtamaan äkkiä lämpimät housut päälle ja ”kiroaa” kylmää säätä. Usein kuulee miesten täällä keskustelevan siitä, millainen on se nainen, jonka kanssa he sitten menevät naimisiin. Listat ovat loppumattomia, mutta yksi varma kriteeri naiselle aina on, että tämän tulee käyttää hametta. Olisi kuulemma mahdotonta, että pastorin rouva pukeutuisi housuihin, varsinkin kun ”muutama vuosi sitten vain prostituoidut pitivät tiukkoja housuja”. Kun tänään kysyin, miksi hame on niin tärkeä, minulle vastattiin Raamatulla. Siellä sanotaan, ettei naisten tule pukeutua miesten vaatteisiin, eikä miesten naisten vaatteisiin. Minä tietenkin kysyin, että mitä näillä naisten ja miesten vaatteilla Raamatussa sitten oikein tarkoitetaan, sillä noina aikoina miehet pukeutuivat erilaisin yöpaidan tyyppisiin kangasmekkoihin, vaippoihin ja viittoihin. (Tai jos mennään vielä pidemmälle, niin molemmat oli alasti...) Toinen saamani selitys oli, että naisten hame on afrikkalainen perinne. Tässä vaiheessa minä väsyin ja päätin antaa olla, vaikka minusta esimerkiksi Annan jokapäiväinen kauluspaita ja suora hame haiskahtaa enemmänkin lähetyssaarnaajaperinteeltä, kuin joltakin joka nousee hänen chagga taustastaan.
Naisten roolia eniten määrittää se, että kaikki kotityöt ja lasten hoito on heidän vastuullaan. Anna on pariin otteeseen todennut ”Ei meidän aviomiehet ole sellaisia kuin teidän”. Viimeksi hän sanoi näin perustellessaan, miksi hänen piti perjantaina luentojen jälkeen tehdä 9 tunnin matka Dariin hoitamaan sairastunutta poikaansa ja palata taas koululle sunnuntaina, vaikka hänen aviomiehensäkin on koko ajan kotona. Mutta lastenhoito kun ei ole miesten hommaa. Naiset aina valittavat täällä, kuinka raskasta on olla äiti tai nainen ylipäätään, kun miehet eivät yhtään auta. Mutta kun kysyn Annalta ”Opetatko itse omia poikiasi kokkaamaan, siivoamaan ja jakamaan vastuuta kotona?”, hän vastaa typertyneenä ”En”. Perinteen mukaan miesten ei kuulu näihin hommiin sotkeutua.
Tyttöjen yhteisissä keskusteluissa puhutaan usein myös surullisina siitä, kuinka vähän huomiota ja hellyyttä aviomiehiltä saa. Pari päivää sitten tytöt istuivat ulkona ja huikkasivat minut osallistumaan keskusteluun ja kertomaan omasta tilanteestani. ”Miten sinä selviydyt niistä tilanteista, kun epätoivoisesti kaipaat hellyyttä ja toisen läsnäoloa, mutta miehesi vaan kiirehtii sinne tänne?” minulta kysyttiin. Vastasin rehellisesti: ”Sanon, että sä et yhtään oo pitkään aikaan halinu mua, kattonu mun kaa elokuvaa ja syöny jäätelöä ja sitten aina Pekka pahoittelee, että on ollu niin kiireinen ja lupaa vuokrata elokuvan illaksi.” Suurin osa tytöistä alkoi nauraa minun ”vitsilleni”. Faustine tuntui olevan ainoa, joka ymmärsi minun olevan tosissaan ja kertoi, että heidän aviomiehensä vaan suuttuisivat sellaisesta ja käskisivät mennä pois. Kun kysyin, miksi hän sitten meni naimisiin sellaisen miehen kanssa, Faustine vastasi: ”No olihan se vähän heikko valinta, mutta ne muut vaihtoehdot meidän kylässä olivat vielä huonompia.”
Tiesin puhuvani täysin toisesta maailmasta, kun jatkoin, että minun mielestäni on parempi olla yksin, kuin valita joku rimanalittaja. Tansaniassa se ei useimmiten kuitenkaan ole vaihtoehto. Ei ainakaan pastoreille. Pappi ei ole vakavasti otettava jos hän ei ole naimisissa. ”Kuka sinä olet opettamaan, kun et ole edes naimisissa”, sanotaan ihan suoraan nuorille pappisharjoittelijoille. Täällä kampuksella onkin kova hätäännys viidennen vuoden teologien keskuudessa. Valmistuminen häämöttää muutaman kuukauden päässä ja seurakuntakin on jo valmiina, mutta se hameeseen pukeutuva vaimo vielä kateissa. Ihan yleisestikään sinkuilla ei ole täällä suurtakaan sosiaalista statusta. Naimattomuus on noloa ja aiheuttaa suurta painetta sukulaisten ja yhteisön puolelta. Esimerkiksi Tina on vasta 22-vuotias, mutta meidän opiskelijatoverit täällä ovat jo suuresti huolissaan, kun Tinalla ei ole kertakaikkiaan minkäänlaista sutinaa. ”Sinun on nyt etsittävä aviomies, sinun täytyy!” kuuluu lähes viikottainen käsky tyttöparalle.
Avioliitto on naisille pakko ja sen myötä ilmeisesti monet muutkin asiat, koska miehet niin päättävät. Vaikka vihaisit hametta, niin pakkohan sitä on pitää, koska miehet eivät suostuisi menemään muuten kanssasi naimisiin. Naisten alamaisuus miehiään kohtaan on suureksi osaksi selviö ja sääntö, jota vaaditaan. Meitä naurattaa, kun joka kerta, kun Tinaa kositaan, pojat muistavat aina huomauttaa, että ”mutta sitten kun olet vaimoni, sinun on toteltava minua!”. Monet pojat myös myöntävät etteivät pidä koulutetuista tytöistä, koska ne ovat menneet ihan pilalle. Minä esimerkiksi olen tällaisen miehiä epäkunnioittavan, itsepäisen, äänekkään ja farkkuihin pukeutuvan, pilatun naisen täydellinen prototyyppi.
Myös monet naiselliset tai naiseuteen liittyvät asiat ovat tabuja. Kireiden farkkujen (eli naisellisten muotojen näyttämisen) lisäksi myös aukinaiset hiukset ovat osoitus siitä, että olet miesmetsällä ja kunniaton nainen. Siksi naisten pitkät hiukset ovatkin aina tiukasti letitettyjä. Hassuin piirre tällaisista tabuista on kuukautiset. Esimerkisi kuukautissuojien osto on tarkan varjeltu salainen toimitus. Aina kun ostan paketin se kääritään moneen otteeseen sanomalehtiin ja lopulta tuikataan vielä muovipussiin, ettei kukaan vain näe, mitä olen ostanut. Kerran sanomalehdet oli loppu ja odotin kymmenen minuuttia tiskillä, kunnes joku myyjistä vihdoin löysi jostain nenäliinoja, johon ostokseni voitiin kääriä. Vaikka kuinka yritin huikkia, ettei asialla ole minulle merkitystä, se ei muuttanut tilannetta. Eilen Anna alkoi nauraa, kun aion kävellä kaupasta kotiin sidepaketti rempseästi kourassani. Anna nauroi minulle kuin vähämieliselle ja tunki äkkiä ostokseni laukkuunsa. ”Kaikkiahan nauraisivat sinulle, että katsokaa tuo tyttö on hullu!” Mä yritin sanoa Annalle, että sellainen on täysin naurettavaa, kuukautiset ovat luonnollinen asia ja sellaisiksi Jumala meidät naiset nyt päätti luoda. ”Ja Jumala näki, että niin oli hyvä” siteerasin ja sain Annan hermostumaan.
Raivostuttavinta on, että naiset itse pitävät kiivaasti näitä sääntöjä yllä, eivätkä edes pyri kyseenalaistamaan niitä. On raivostuttavaa kuunnella miesten puhetta näistä asioista, mutta se että naiset nyökkäilevät ja antavat niille tukensa, on käsittämätöntä. Annakin kiroaa kylmää säätä, ei koskaan käytäntöä. Naiset huomauttelevat toisilleen ”väärästä” käytöksestä ja kontrolloivat toinen tosiaan säännöissä, joista kuitenkin tuntuvat kärsivän. Silti epämukavaakin käytäntöä jatkekaan, koska se on tapa ja perinne. Kukaan ei koskaan tunnu kyseenalaistavan onko kyseinen perinne hyvä. Kun minä teen niin ja pakotan ihmiset ympärillä tekemään samoin, saan heidät hermostumaan. Annakin menee usein sekaisin ja tuntee selvästi olonsa epämukavaksi.
Onko siinä, että afrikkalaista kulttuuria ei ole aina arvostettu syy sille, että nyt kulttuuri ja perinteet tuntuvat olevan kaikkein suurin arvo? Kun kysyn, miksi näette kulttuurin jonakin ehdottoman muuttumattomana, tai miksi kulttuuri on joidenkin muiden arvojen, kuten tasavertaisuuden ja ihmisoikeuksien yläpuolella, he hämmentyvät. Lopulta he sitten aina vetoavat Raamattuun ja etenkin Vanhan Testamentin lakeihin, sillä Jumalan sana nyt ainakin on muuttumatonta. Tämä puolestaan hämmentää minua. Miksi niin moni Herran omatekoinen soturi aina vetoaa Vanhan Testamentin kulttuuriperinteeseen ja juutalaisiin sääntöihin? Eikö kristittyjen tulisi seurata Jeesusta eikä kulttuuria?