16. maaliskuuta 2010

Kiehtovat maasait

Mama ja Baba Kaduman talossa on kaksi vartijaa, toinen yölle ja toinen päivälle. Yövartijaksi on palkattu maasai mies. Sellainen julman näköinen vanhempi miekkonen perinteisissä maasai vetimissään. Punaisia ja liiloja kankaita käärittynä ja solmittuna eräänlaiseksi mekkomaiseksi asuksi sekä jalassa mustat autonrenkaista tehdyt sandaalit. Ensimmäisinä öinä mä aina välillä kurkin mun ikkunasta tätä miestä, kun se istui hievahtamatta paikallaan portin vieressä, puoliksi piilossa suuren puun alla. Kalju, pitkä, tumma ja laiha mies, joka valppaana seurasi ja kuunteli yön ääniä. Kertaakaan siltä ei tainnut jäädä huomaamatta mun verhoni heilahdus, mutta silti mun piti vähän kurkkia tätä kaikessa pelottavuudessaan varsin kunnioitettavaa miestä. Jo ensimmäisenä iltana mä päätin, että meistä tulee kavereita!
Maasait on yksi Tansanian noin 120 heimosta, joilla jokaisella on oma heimokielensä. Näitä kieliä kutsutaan yhteisesti bantukieliksi. Swahili, Tansanian pääkieli ei alunperin ollut minkään yksittäisen heimon kieli, vaan se on merenkulkijoiden, kauppamiesten ja lähetyssaarnaajien muokkaama kieli, jossa on yhdistelty sanoja eri heimokielistä. Siihen on myös lisätty lainasanoja englannista ja sekä persian että arabian kielistä. Rakenteeltaan, muodoltaan sekä kieliopiltaan se kuitenkin vastaa perinteisiä heimokieliä, joten swahili on laskettavissa bantukielten joukkoon. Tansanian itsenäistyttyä vuonna 1961 swahili otettiin maan viralliseksi kieleksi. Swahili on levinnyt laajalle Tansanian ulkopuolellekkin ja on nykyisin Itä-Afrikan puhutuin kieli. Lapset oppivat usein kotonaan oman heimokielensä sekä swahilin. Kouluissa opetus tapahtuu aina swahiliksi, vasta yliopistoissa kieli muuttuu englanniksi. Tästä syystä kaikki tansanialaiset puhuvat swahilia.
Paitsi siis maasait. Maasait ovat yksi heimo, joka pitää tiukasti kiinni omista perinteistään. Heitä on pääasiallisesti juuri Tansanian ja Kenian alueella. Maasait ovat paimentolaiskansaa, joiden toimeentulo riippuu karjasta. Maasait omistavatkin runsaasti lehmiä ja vuohia ja he muuttavat aina muutaman kuukauden välein paikasta toiseen laidunmaiden perässä. Liikkuvasta elämäntyyllistään johtuen suurin osa maasaista ei käy minkäänlaista koulua. Tästä syystä he eivät puhu englantia eivätkä usein swahiliakaan. Uudessa paikassa maasait rakentavat aina kylänsä uudestaan. Anna kertoi, että hallitus antaa maasaiden rakennella kyliänsä sinne tänne valtion maille, sillä he ymmärtävät, että maasait eivät tahdo ottaa maata omakseen, vaan hyodyntävät sitä vain hetkisen ja muuttavat sitten pois. Maasaiden kulttuuriin kuuluu myös moniavioisuus. Tietenkin tämä oikeus on vain miehillä. Tapaa perustellaan sillä, että useampia vaimoja tarvitaan karjasta huolehtimiseen. Mitä enemmän miehellä on siis karjaa, sitä enemmän hän tarvitsee vaimoja. Mitä enemmän vaimoja ja karjaa, sitä korkeampi status miehellä maasai yhteisössä on. Maasait on helppo tunnistaa heidän perinteisistä asuistaan, jotka on tehty erilaisista punaisista, sinisistä tai liiloista kankaista. Usein heillä on myos hyvin taidokkaita koruja ja miehillä on joskus mukanaan puinen kävelykeppi, jolla paimentaa eläimiä. Kaiken modernin keskellä maasait pitävät lujasti kiinni perinteistään ja kieltäytyvät muuttumasta yhteiskunnan mukana, mistä syystä kaikki länsimaaliset turistit ovat heistä niin kovin kiinnostuneita. Matkayhtiöt jopa järjestävät kalliita retkiä maasaikyliin, joissa me urbaanit, teknologialla höystetyt länsimaalaiset voimme äimistellä maasaiden luonnonläheistä elämäntyyliä oikein aitiopaikalta.
Maasait ovat tunnettuja myös soturikansana. Miesten sotuririittiin kuuluu leijonan tappaminen. Tietyssä iässä nuori mies lähetetään yksin matkaan, jolta hän saa palata vasta kun hänellä on tuotavanaan leijonan pää ja nahka. Vasta tämän jälkeen maasai mies on soturi, minkä merkiksi mies ajaa päänsä kaljuksi. Tätä ennen pojat eivät koskaan leikkaa tukkaansa ja nuorilla maasai miehilla näkeekin joskus hyvin pitkiä hiuksia taidokkaasti letitettyinä. Tytöt kertoivatkin, että maasai miehet ovatkin maailman parhaita ja näppärimpiä hiusten letittäjiä! Soturiperinteeseen kuulemma kuuluu myös, että miehet kantavat koko ajan vyöllään eräänlaista miekkaa tai pitkää puukkoa, joka on aina tiukasti piilossa kankaiden alla. Pari kertaa daladalassa olen kuitenkin todennut tämän aika hurjan jutun olevan täysin totta.
Maasait elävät useimmiten suurten luonnonpuistojen läheisyydess, mutta nykyisin heitä näkee myös täällä kaupungissa. Monet ovat joutuneet tai halunneet lähteä etsimään toisenlaisia keinoja elättää kylissä asuvia perheenjäseniään. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvat täällä Tansaniassa siten, että perinteiset sadekaudet ovat käyneet yhä lyhyemmiksi ja monien viljelijöiden sadot ovat tuhoutuneet kuivuudessa. Maasait ovat menettäneet kuivuuden takia karjaansa, jolle ei löydy tarpeeksi syötävää kuivaksi tomuksi muuttuneilta laitumilta. Niinpä maasait ovatkin levittäytyneet myös kaupunkeihin. Naisia näkee myymässä koruja ja miehiä kauppaamassa erilaisia luontaistuotteita ja perinteisiä rohtoja. Maasailla onkin kuulemma laaja tietämys erilaisten kasvien lääketieteellisistä vaikutuksista. Saattaa itseasiassa olla, että maasait tietävät joistain taudeista enemmän kuin länsimaalaisesti koulutetut tohtorit. Imani, Kadumojen nuorin poika kertoi mulle, että perheen kaikki 5 lasta kärsivät pienestä pitäen pahasta astmasta, kunnes eräs maasaituttava teki kummallisen keitoksen erään puun kuorikerroksesta. Tämän liemen juotuaan lapsista yksikään ei ole sen koomin saanut yhtään astmakohtausta. Tämä lääke poistaa kuulemma astman oireet jopa kahdeksikymmeneksi vuodeksi!
Anna sanoi, että Tansaniassa on hyvin tavallista palkata maasai yövartijaksi, he kun eivät nuku yöllä. Perinteisesti maasaimiehet valvovat yonsä vahtien ja suojellen karjaansa villieläinten höykkäyksiltä. Niinpä heitä näkeekin aamupäivisin nukkua retkottamassa siellä täällä varjoisten puiden alla. Maasait ovat hyvin uskollisia ja kurinalaisia ihmisiä. Imani kertoi esimerkiksi, että heidän yövartijansa vaihtuu aina silloin tällöin. Joku ilta tuleekin vaan uusi tyyppi ja ilmoittaa, että edellinen vartija on nyt muuttanut taas muualle tai vaikkapa sairastunut. Joka ilta tulee kuitenkin joku. Maasaiden soturiluonteen ansiosta ihmiset ovat vakuuttuneita siitä, että kun heillä on maasai vartijana, talon väki voi nukkua yönsä huoletta.
Kadumojen vartijasta ja musta on tullut vihdoin kaverit, vaikka alku olikin tosi hankala. Ensimmäisen kerran, kun mä tervehdin miestä swahiliksi se vaan katsoi mua oudosti hetken ja räjähti sitten kovaääniseen nauruun. Seuraavina iltoina mies nauroi saman tien mut nähdessään. Lopulta jäänmurtajan toimi mun taskulamppu. Yksi ilta meillä oli pitkä sähkökatkos, jonka aikana menin ulos hieman hengittelemään viilentynyttä ilmaa kuuman päivän jälkeen. Yhtäkkiä vartija ojensi kätensä ja mä ymmärsin hänen olevan kiinnostunut lampustani. Hetken sitä tutkittuaan ja testattuyaan mies sanoi mulle ensimmaiset sanansa "nzuri sana", todella hyvä, ja nyökytteli hyväksyvästi päätään. Siitä lähtien me ollaan iloisesti juteltu aina joka ilta vähän. Me puhutaan molemmat huonosti swahilia, mutta mies on jo opettanut mua tervehtimään itseään maasaikielellä. Mies edelleen nauraa joka kerta mut nähdessään, mutta nyt se on jo sellaista naurua, jota nauretaan ystävien kesken. Kun mä lähden täältä mä aion antaa ystävälleni taskulampun lahjaksi. Ellei hän sitten ole jo muuttanut perheensa perässä muualle.

2 kommenttia:

  1. Jenni hei, terveiset sinne kauas. Nämä sun jutut on tosi kiehtovia, osaat hirmuisen elävästi kuvata menoa siellä. Voin vain kuvitella, miten kovin kiusallinen ja hämmentävä on tuo edellisessä postauksessa kuvaamasi ihmisten välinen kuilu. Odotan innolla tulevia kertomuksiasi! Paljolti lämpimiä ajatuksia ja siunauksia toivottelee Laura.

    VastaaPoista
  2. Terve Jenni! Kiitos blogista, palataan myöhemmin asiaan.

    t. Terttu

    VastaaPoista