Mama ja baba Kaduma

Päivää ennen lähtöä, Anna ilmoitti että mä en asuisikaan heillä, vaan naapurissa. Annan kotona on rakennusurakka kesken ja aika vähän tilaa, joten mun olisi kuulemma paljon parempi asua hänen perhetuttaviensa mama ja baba Kaduman luona. ”He ovat ystävällisiä ihmisiä, molemmat jo eläkkeellä ja osallistuvat ahkerasti kirkon toimintaan”, Anna kertoi. Kaikki kuullosti musta alkuhämmenyksen jälkeen oikein mukavalta. Vanha leppoisa pariskunta, mama, jonka kanssa käydä kirkossa, laittaa ruokaa ja puhua lapsenlapsista sekä baba, joka voisi kertoa mulle juttuja Tansaniasta...
Totuus tarua ihmeellisempää, mä sanon. Meitä tuli bussiasemalle vastaan pieni, tyylikäs, ja erinomaista englantia puhuva herrasmies pitkän nuoren miehen kanssa. Mä ensin vähän ihmettelin, kuinka noin käppänän ukon poika voi olla tollanen roikale, mutta parin kilometrin ajon jälkeen mä tajusin, että kyseessä onkin autonkuljettaja. Me ajettiin kaupungin laidalle, ylös kauniille kukkulalle ja juuri sellaisista isoista rautaporteista sisään, mitä aiemmin kuvailin nähneeni matkalla Arushaan. Ensitilassa mut vietiin varjoisalle patiolle, ison valkoisen talon takapihalle, josta oli mielettömät näkymät Intian valtamerelle koko suuren kaupungin yli. Virvokkeiden tarjoilun ja lyhyen tutustumisen jälkeen mama Kaduma näytti mulle mun huoneeni. Iso huone, leveällä sängyllä, kolonialististyylisellä sisustuksella ja omalla vessalla ja suihkulla. Illallisella mama kertoi, että heillä on viisi lasta, jotka kaikki asuvat muualla, mutta tapaan heidät mahdollisesti joksus myöhemmin. Tässä vaiheessa tajusin, että kaikki ne ihmiset, jotka olin kätellyt perhenjäseninä, olivatkin talon palvelusväkeä! Saman tien mä kysyin babalta, ”mitä te teitte työksenne ennen eläkkeelle jäämistänne?” ”Olin ministerinä”, baba vastasi ja jatkoi ”Ollessani Tansanian ulkoministerinä olimme presidentin kanssa valtiovierailulla Suomessa parikin kertaa. Se oli vuosina -69 ja -72. Olen siis nähnyt Helsingin!” …. Jah! Juuri näissä tilanteissa mä en koskaan keksi mitään sanottavaa. Onneksi mama sentään kevensi hieman tilannetta. ”Meillä on jo vuosia ollut eräs hyvä tuttavapariskunta Suomesta. Herra ja rouva Martti Ahtisaari. Käydessään viimeksi Tansaniassa he olivat illallisella täällä meillä. Voi kuinka kiva saada jälleen vieraita Suomesta!” Ja näissä tilanteissa mä alan aina kuumeisesti miettiä, kuinka monta tyhmää vitsiä mä olen jo kerennyt kertoa.
No täällä sitä nyt sitten ollaan. Tämä ei ollut ihan se vanha harmiton pariskunta, jonka mä oletin tapaavani. Tällä vanhalla leppoisalla pariskunnalla onkin ainakin kolme sisäkköä, vartija ja autonkuljettaja sekä lisäksi ainakin kaksi muuta tyyppiä, joiden toimenkuvasta en vielä ole päässyt selville. Tällä pariskunnalla on iso omakotitalo kaupungin yhdellä parhaimmista paikoista ja tällä pariskunnalla on tarjota mulle oma huone ja vessa, jonka ikkunasta mä voin nähdä Intian valtameren. Käsitättekö te, että mä olen vieraana talossa, jonka isäntä istui pääkallopaikalla samoihin aikoihin, kun maan silloinen presidentti ”mwalimu” eli opettaja Julius Nyerere ajoi maassa läpi suuruundenhullua ja katastrofaalisiin seurauksiin, mm. talouden romahtamiseen johtunutta sosialistista Ujamaa hankettaan! Niinpä, en käsitä mäkään..