9. maaliskuuta 2010

Välimatkan suuruus

8.3.2010
Palvelijat. Mulla on palvelijoita! Juuri kun aloitin kirjoittamaan tätä, mun ovelle koputettiin arasti ja sisään astui mua hieman nuorempi tyttö ja toi mulle kylmää, tuorepuristettua passionhedelmämehua. Mulle tuodaan silloin tällöin pitkin päivää erilaisia mehuja ja hedelmiä. Tarjottimella! Eilen mä menin takapihan portaille istumaan ja lukemaan kirjaa. Hetken päästä joku tytöistä tuli kysymään istuisinko mä mieluummin tuolilla ja osoitti terassia. Mä nousin ja huomasin, että sinne oli varjoon tuotu tuoli ja pöytä, jolla oli puhdas valkoinen liina ja taas sitä kylmää mehua. Kun mä poistun johonkin, mun sänkyni pedataan sillä aikaa, roskat viedään pois ja muutenkin siivotaan. Jos mä olen jättänyt varvastossuni ulos, ne tuodaan pian mun huoneeseen. Illallisaikaan mun isäntäväkeni usein jo nukkuu, joten ruoka tehdään yksin mulle. Joku palvelijoista tulee kutsumaan mut illalliselle, ja pari niistä tarjoilee mulle erilaisia ruokia. Siinä mä sitten istun yksin ison ruokapöydän ääressä erilaisten ruokakulhojen keskellä ja tunnen oloni aikalailla eksyneeksi. Tytöt myös pesee mun vaatteet ja silittää ne, jos on tarve. Etukäteen sovittaessa mun käytössäni on myös se autonkuljettaja. Oletko koskaan tuntenut oloasi täydellisen kiusaantuneeksi kokonaisen viikon? Mä olen. Kun mä lähdin Tansaniaan, mä en odottanut mitään tallaista. Mä olen tietenkin tosi kiitollinen siitä, että musta tällä tavoin huolehditaan ja ymmärrän, että ilmeisesti kaukaiselle vieraalle halutaan tarjota kylän parasta.
Kaduman herrasväki on hirvittävän kiireistä porukkaa, enkä mä ole nähnyt niitä vielä paljoakaan. Talossa on kuitenkin niin paljon muita ihmisiä, joiden kanssa mä kovasti haluaisin tutustua ja rupatella, mutta palvelusväki ei puhu mulle. Tytötkin vaan hymyilee ja nyökkäilee, mutta vaikka mä kuinka yritän jutustella heidän kanssa, he silti kohtelevat mua koko ajan kuin ylempäänsä. Keskustelu on todella vaikeaa, koska he eivät koskaan aloita puhumaan mun kanssa tai kysy mitään, ja sen lisäksi tyttöjen englanti on todella heikkoa. Mä haluaisin niin paljon ystävystyä tyttöjen kanssa, mutta joka tilanteessa he osoittavat tiedostavansa meidän välisen kuilun hirvittävän selkeästi. Pikkuhiljaa meidän erilaiset tilanteet ovat alkaneet valjeta mullekin. Tytöt työskentelevät talossa aamusta iltaan. Mä kuulen niiden tiskaavaan kymmeneltä illalla ja aamulla kuuden aikaan ne laittaa jo aamupalaa. Anna sanoi, että tytöille maksetaan kuukaudessa noin 60 000 shillinkiä tai vähän enemmän. Se on noin 30 euroa. Mä istun mukavasti tässä sängylläni tuulettimen puhaltaessa kirjoittamassa blogia isäni maksamalla läppärillä, maapallon toisella puolella kotoani, ilman että olen maksanut matkasta itse penniäkään, samalla kun vastaavasti ikäiseni tyttö kokkaa mulle illallista tukahduttavan kuumassa ja hämärässä keittiössä parin seinän takana muutaman kympin kuukausipalkalla. Olisin tänään halunnut toivottaa heille hyvää naistenpäivää, mutta jotenkin sanat takertuivat kurkkuuni.
Eilen illalla mä menin keittiöön silittämään itse omia vaatteitani. Ajattelin, että tyttöjen kanssa samassa huoneessa hääräily ja rento jutustelu toimisivat hyvinä jäänmurtajina. Pahempaa mä en varmaan olisi voinut tehdä. Mä huomasin samantien, kuinka vaikeaksi mä tyttöjen olon tein. Tytöt lopettivat heti kaiken työnteon ja vaan vaivaantuneina seisoskelivat hiljaa ja odottivat kai, että mä poistuisin. Mun rento jutusteluni jäi hiljaisuudessa kaikuvaksi monologiksi, kun tytöt vaan häpeissään katselivat lattiaan. Mä tajusin, että tytöt nolostelivat sitä, että mä näen heidän hikisen raatamisensa sekavassa keittiössä, jonka läpi mun ei ole edes tarkoitus koskaan kulkea. Tilanne oli kamala ja mä poistuin kahden paidan jälkeen.
Vaihto-opiskelun lisäksi mä odotin kohtaavani täällä ihmisiä, odotin tutusmista ja ystävystymistä heidän kanssaan. Mä odotin Tansanialta rikasta ajatusten vaihtoa, kulttuurien välistä innostavaa ja avartaa keskustelua sekä erilaisten ihmisten avointa kohtaamista. Näihin kaikkiin olin vasta pari viikkoa sitten itse niin lapsekkaan innokkaana ja naiivina ryntäämässä jokaisen tapaamani ihmisen kanssa täysin tietämättömänä siitä, että ilmeisesti ihmisten välinen etäisyys voi kuitenkin joissain tilanteissa olla liian suuri.

2 kommenttia:

  1. "Olisin tänään halunnut toivottaa heille hyvää naistenpäivää, mutta jotenkin sanat takertuivat kurkkuuni." -> Tästä eteenpäin luin kyynelsilmin...

    Voimia & jaksamista kaiken myllerryksen keskelle!

    t. Marjukka

    VastaaPoista
  2. Voi, kuinka tuttuja tilanteita ja ajatuksia (vaikken ministeriseurassa aikaani viettänytkään, enkä tuollaista palvelua "joutunut" kohtaamaan). Tulet kuitenkin kuukausien aikana huomaamaan, että joskus, ohimennen ja kuin huomaamatta tulee tilanteita, joissa nuo rajat varovasti murtuvat. Tulee tilanteita, joissa rakkaus, kohtaaminen, kanssakäyminen ja sanattomatkin viestit muovaavat kahdesta ihmisistä ystäviä, vaikka heidän piti olla epäoikeudenmukaisuuden rakentaman muurin eri puolilla. Mutta toisaalta tulee myös noita kokemasi kaltaisia tilanteita, joissa ei voi kuin näytellä valkoisen rikkaan nuoren ihmisen roolinsa, vaikka itkua pidätellen.

    Makumira-aikani alussa olin jotenkin idealistisesti sitä mieltä, että voin rikkoa noita rajoja, menen tiskaamaan itse, pyydän kaikki syömään kanssani, en ota minulle tarjottua roolia. Todellisuus on joskus kuitenkin toista; on rajua huomata, ettei edustakaan maailmalla jotenkin puhtaasti ja neutraalisti itseään, vaan kaikkia niitä valtasuhteita, jotka ovat rakentuneet äärimmäisen monimutkaisten taloudellisten, poliittisten ja historiallisten vaiheiden kautta. Lienee myös "melko" arroganttia kuvitella, että olisi itse jotenkin niin tärkeä ja voimakas ihminen, että voisi rikkoa tuollaiset asetelmat.

    Ja toisaalta palvelustytöille tilanne, jossa tiskaat heidän kanssaan keittiössä (tai edes tilanne, jossa otat kontaktia heihin juttelemalla) voi olla vähintään yhtä tukala ja epämiellyttävä kuin sinulle tilanne, jossa he kantavat hiki hatussa mehua aurinkovarjosi alle.

    Mutta kuten sanottu, huomaat tulevien kuukausien aikana lisää sävyjä, ja tilanteet tulevat olemaan moninaisia. Maailma on niin sekava ja outo. Mutta me saamme kasvaa tuossa maailmassa ja yrittää parhaamme. Ole rohkea, ymmärtäväinen ja avoin itsesi.

    Mungu akubarikie kila siku na kotekote!

    VastaaPoista