Käsittämättömien maiden eläinten talvikäyttäytyminen

5.4.2010
Bussimatkalla takaisin minulla oli aikaa miettiä kuukauttani Darissa ja mitä kaikkea oli tapahtunut ja ihmisiä, joihin olin tutustunut. Kaduman perhettä, Annan ystäviä, Fatumaa ja hänen äitiään, joille en voinut sanoa heippaa, sillä Getrude ei kyennyt tulemaan viimeisinä päivinä töihin malarian takia. En myöskään ehtinyt antamaan maasai ystävälleni taskulamppua, sillä parina viimeisenä päivänä hänen tilallaan oli joku nuori poika. Mietin myös niitä asioita, joita olin taas oppinut Tansaniasta ja maan kulttuurista, mutta myös Suomesta. Ihmiset nimittäin olivat hyvin kiinnostuneita myös minun kotimaastani, perheestäni ja kulttuuristani. Ihmiset kyselivät paljon etenkin luonnosta. Tyypillisimpiä olivat kysymykset säästä. Kuinka lämmintä Suomessa on? Mitä ihmiset tekevät talvella kun on kylmä? Mitä tarkoittaa, että aurinko ei laske ollenkaan? Milloin Suomessa on sadekausi? Miten ihmeessä järven jää voi kestää jopa auton painon? Ihmiset kuuntelivet hämmästyneinä, kun kerroin millaisia ongelmia lumen paljous Suomessa on tänä vuonna aiheuttanut. Lisäksi paljon kyseltiin, että millaisia eläimiä Suomessa on, mitkä ovat myrkyllisimmät käärmeet ja varsinkin, että mikä eläin tappaa eniten ihmisiä. Anna ja hänen aviomiehensä olivat kummissaan, kun kerroin, kuinka vähän Suomessa on ihmisiä (Tansanian väkiluku on 17 milj), kuinka paljon meillä on metsiä ja järviä, ja kuinka rauhallista ja vaaratonta luonnossa on. Kerroin esimerkkinä, kuinka pari kesää sitten lähdin mökillä kävelylle. Vaeltelin siellä täällä itselleni tuntematomilla pikkuteillä ja poluilla paikkoja tutkien, kunnes tulin järven rantaan. Minulla oli kuuma, joten riisuin vaatteeni kivelle ja pulahdin veteen. Uituani hetken istuskelin puolisen tuntia rantakivillä ja annoin auringon kuivata itseni, puin sitten päälleni ja palasin takaisin mökille. Koko Kuyongan perhe nauroi, niin hullulta tarina heistä kuullosti. Mennä nyt uimaan yksin täysin tuntemattomaan veteen pelkäämättä krokotiileja eikä muka ketään näkemässä! Hämmästyttävin asia tuntui kuitenkin olevan eläinten talviuni. ”Nukkuvat monta kuukautta eivätkä syö mitään?! Entä hyönteiset, miten he voivat selvitä talven yli?”
Muut kysymykset liittyivät esimerkiksi suomalaiseen yhteiskuntaan. Miten ilmainen koulutus järjestetään? Mitä Suomessa tehdään kehitysvammaisille ihmisille tai mielisairaille? Miksei Suomessa ole nälänhätää ja köyhyyttä, siten kuin Tansaniassa? Mihin Suomen talous perustuu ja mitkä ovat suurimmat vientituotteet? Miten Suomessa hoidetaan maahanmuuttajia ja pakolaisia? Mistä syystä Suomessa on niin vähän korruptiota? Pisimmät keskusteluni kävinkin juuri korruptiosta. Täällä ihmiset selittävät sitä osaksi sillä, että palkat ovat niin pienet. ”Jos tulosi ovat jo lähtökohtaisesti niin pienet, etteivät ne mitenkään riitä elättämään perhettäsi, on ihmisen pakko tehdä epätoivoisiakin tekoja selvitäkseen” eräs Kadumojen sukulaisnainen selitti. Yksi työmaailman ongelmista on kuulemma myös se, että mahdollisuudet edetä työuralla ovat lähes olemattomat. Nuori kassaneiti on eläkkeelleen asti sama kassaneiti ilman, että koskaan ylenee vaikkapa osastomyyjäksi tai osastonhoitajaksi jne. Palkkakaan nouse tasaisin väliajoin kertyneen työkokemuksen mukaan, kuten Suomessa, vaan kassaneidin palkka on sama vuodesta toiseen. Työnantajat eivät myöskään tarjoa tai edes välttämättä kannusta lisäkoulutukseeen. Kun ihmisellä ei siis ole noususuuntaista uraputkea, joka on vaarassa tuhoutua korruption tai muun epärehellisyyden takia, ei ihmisillä ole myöskään paljoa, millä kiusausta vastustaa. Suomessa kiinni jäämisen riski on suurempi kuin yksittäinen rahasumma ja uralla eteneminen tuo todennäköisemmin loppupeleissä suuremman hyödyn.
Myös suomalaisesta kulttuurista kyseltiin paljon. Paikallisten häiden valmistelujen yhteydessä esimerkiksi tiedusteltiin, miten Suomessa vietetään häitä ja muita juhlia. Jouduin tanssimaan naisille häävalssia keittiössä näyttääkseni heille, miten se menee. He myös ihmettelivät, miksi Suomessa naiset joutuvat odottamaan niin pitkään, että mies kosii? Täysin typertyneitä oltiin kun ristiäisten jälkeen tunnustin, ettei Suomessa kastejuhlaan kuulu tanssiminen koko porukalla rytmikkään musiikin tahdissa. ”Mitä juhlimista se sellainen on, missä ei tanssita?!” hämmästeltiin. Kerroin myös, ettei Suomessa vastaavanlainen älämölö ja musiikin huudattaminen sunnuntaina aamupäivällä ole ollenkaan sallittua, vaikka kuinka olisi juhlat kyseessä. ”Mikä ihmeen hiljaisuus, miksei ihminen muka omalla pihallaan saisi juhlia musiikin tahdissa?” Anna kyseli aivan tuohtuneena. Yritin kovasti selittää myös suomalaista individualistista kulttuuria, jossa jokaisella on oma yksityisyytensä, omat alueensa, tavaransa ja etäisyytensä, joita tulee kunnioittaa. Ihmisiä ei saa esimerkiksi häiritä, varsinkaan metelöimällä, vierailuista tulee ilmoittaa etukäteen eikä tuntemattomiin ihmisiin saa koskea. Ylipäätäänkään toisen yksityisyyttä ja vapautta ei saa loukata. Anna ei meinannut uskoa minua, kun sanoin, että jos hän Suomessa tervehtisi jokaista vastaantulijaa tansanialaiseen tapaan ja pysähtyisi kyselemään aamun kuulumisia tai perheen vointia, häntä pidettäisiin höynähtäneenä. Sanoin, että joku saattaisi jopa soittaa huolestuneena poliisille, että täällä on nyt joku parka joka tarvitseen kipeästi apua. ”Mahdoton maa, eihän siellä voi ihminen elää!” Anna tuhahti täysin tuskastuneena. ”Tiedätkö, että joskus sinun maassasi minusta tuntuu aivan samalta”, sanoin ja aloimme taas kerran molemmat nauraa toistemme omituisuudelle.

Kun me lopulta yli kymmenen tunnin matkustamisen jälkeen pääsimme myöhään kotiin, rojahdin välittömästi uupuneena sängylle. Anna puolestaan aloitti paikkojen tutkimisen. Puisteli sänkyvaatteita, kurkisteli varovasti sängyn alle ja availi vaatekaapin ovia. Hetken sitä touhua seurattuani, mä kysyin hieman huvittuneena, että ”mitä sä nyt oikein hommaat?” ”Etsin käärmeitä..” Anna vastasi, niin kuin se olisi maailman luonnollisin asia. ”Käärmeitä!” mä pomppasin ylös. ”Niin, sunkin olis hyvä tarkastaa sänkys ennen kun siinä makoilet. Nyt on talviaika ja käärmeet hakeutuu lämpöön. Joka kerta kun koulu alkaa aina jollain meistä löytyy huoneesta käärme. Viime kerralla naapurihuoneen Faustinalla oli iso kobra sängyllä” Anna selosti. ”Mitä.. mitä sitten pitää tehdä, jos sängyllä on käärme?” mä sain kysyttyä ääni väristen. ”No otat tietenkin rungun (maasaiden mukanaan kantama jonkinlainen kävelykepin ja nuijan sekoitus) ja hakkaat sen hengiltä. Hakkaat vaan niin kauan, että se kuolee.” Kun mä vaan tuijotin Annaa täysin järkyttyneenä se tokaisi ”No mutta tietenkin! Mitä muuta siinä voi tehdä? Jos sinulla on käärme sängyssäsi ja sinun on itse päästävä nukkumaan, niin pakkohan sinun on se tappaa. Ethän sinä nyt käärmeen kanssa voi nukkua, tyhmäkö olet?!” Minä en vastannut mitään. Mielessäni vaan muistelin viime kertaa jolloin metrisen kyyn nähdessäni juoksin pakoon huutaen kuin syötävä. Tälläkö kertaa minun sitten pitäisikin mukamas miehekkäästi tarttua johonkin astaloon ja nuijia kobra hengiltä? Itsekseni petivaatteita möyhiessäni ajattelin, että ehei Anna ystäväiseni, kyllä mä vaan taas silläkin kertaa ovelasti valitsisin sen kirkumisen ja pakenemisen.