Luonto ja mun väkevyyteni sen armoilla

20.4.2010
Mä olen täysin ihastunut eläinten paljouteen täällä. Mulle, jonka lähiympäristö eläinten osalta on viimeiset vuodet koostunut lähinnä citykaneista ja Pekan ampumista sorsista, kampus menee ihan Eedenin puutarhasta. Esimerkiksi perhosia on täällä ihan mielettömän paljon! Kauniita, isoja ja värikkäitä perhosia lentelee joka puolella, kuin Disneyn piirretyn rakkauskohtauksessa. Muitakin hyönteisiä on, mutta mä pyrin sivuuttamaan niiden olemassaolon täydellisesti. Totean tässäkin vain, että moskiittoverkko on ehdottomasti Jumalan siunaus myös meille tropiikkiin matkaaville, jotka ilman sitä eivät uskaltaisi silmiään ummistaa. Erilaisiin isoihin sisiliskoihin ja gekkoihin mä suhtauduin ainakin aluksi suurella varauksella. Etenkin siihen yhteen ihmeellisen läpikuultavan väriseen, joka lymyilee joka ilta juuri mun istumavessassani. Siellä se aina iltapuhteiden aikaan odottaa mua katon rajassa. Ilmeisesti se käy vaan varkaissa vessan hämähäkinverkoissa, mutta mä en silti varmuuden vuoksi käännä sille selkääni ja pidän sen aina tiukasti taskulampuni valokeilassa. Musta sen silmissä on viheliäs katse, eikä sellaisten pidä päästää yllättämään. Vaikkakin ajan myötä osa gekoista on alkanut näyttää ihan suloisilta, niin en mä silti pidä vessan jakamisesta kenenkään kanssa. Ehdottoman hellyyttäviä ovat kuitenkin täällä puissa kiipeilevät pikkuiset apinat. Kuinka vikkeliä ja ketteriä ne voikaan olla! Kotkat puolestaan ovat aivan uskomattoman komeita ja niitä näkee lähes joka päivä. Tansaniassa kotkat ovat valtavan isoja ja liitelevät taidokkaasti koko taivaanrannan yli räpäyttämättä kertaakaan siipiään. Muut linnut ovatkin sitten tosi outoja, isoja ja kummallisen kuuloisia. Mä en ymmärrä, miten mikään eläin saattaa pitää sellaista ääntä. Pari kertaa mä olen luullut, että joku lapsi rääkyy, mutta se onkin kuulemma vain lintu. Ne ei todellakaan sano sillälailla suomalaisittain tsirp-tsirp tai kraak, vaan ne kumisee, kirkuu ja honottaa. Makein on sellanen iso musta lintu oudon käivärän keltaisen nokan kanssa, jota paikalliset kutsuu nimellä hondohondo. Suomessa luonto ja kaikki linnut hiljenevät yöksi, mutta täkäläisiä siivekkäitä ei voisi vähempää kiinnostaa se, että ihmiset yrittää nukkua. Mun on ihan pakko joka yö nukkua korvatulpat korvissa, niin äänekkäitä linnut välillä on. Öisin on muutenkin meteliä. Sirkkojen siritys ja sammakkojen taukoaman kurnutus on musta oikeinkin rauhoittavaa, mutta ne kukot! Ne aloittaa aina ilmeisestikin ”kukonlaulun aikaan” ja voi itku mitä huutoa ne pitää! Kaikki muut asuntolan tytöt tuntuvat olevan täysin sinuja tämän asian kanssa ja nukkuvat minkä kerkeävät, mutta mä olen jo ihan ehtinyt menettää hermoni niihin. Mä en ymmärrä, miksi niiden ylipäätään pitää hengailla juuri meidän asuntolan lähellä aamuisin. Menisivät muualle! Mä usein otan ruokalassa broileria, koska mä toivon sen tarkoittavan aina yhtä kampuksen kukkoa vähemmän... Kukot, kanat ja pikkutiput pyörivät asuntolan pihalla koko ajan. Niitä on täällä ilmeisesti kaikilla, jotka asuvat pysyvämmin kampuksella. Muitakin kotieläimiä on, kuten koiria ja kissoja. Oudointa kuitenkin ehdottomasti on, että yliopiston kampuksella on lehmiä...
Sää taas on vaihtunut aika paljon siitä kun saavuin. Aluksi mulla oli vaan kuuma. Aivan sairaan kuuma ja kesti oman aikansa, ennen kuin mä opin olemaan sen kanssa. Nyt on kuitenkin jo sadekausi ja sadekuuroja tulee pitkin päivää. Kaikkien mielestä täällä on nyt tosi kylmä, mutta musta tämä on sama kuin Suomen kesän kohtuullisen lämmin sadepäivä. Sää saattaa myös vaihdella tosi nopeasti, eikä myrskyn alta ehdi useinkaan ajoissa pois. Suomessa luonto aina enteilee mitä on tulossa. Täällä kaikki on spontaania, sekä ihmiset että sää. Mä kerron yhden esimerkin.
Muut vaihtarit ovat löytäneet tästä vähän matkan päästä rauhallisen kahvilan. Se on noin kolmen kilometrin kävelymatkan päässä, kirkon ylläpitämässa keskuksessa, joka on ilmeisesti tarkoitettu työllistämään eri tavoin vammautuneita nuoria. Vaihtarit käyvät siellä pari kertaa kuussa päästäkseen silloin tällöin hetkeksi pois kampukselta, ja olemaan vaikka vaan ihan hiljaa jonkun aikaa. Yhtenä päivänä he pyysivät mua mukaansa sinne pirtelölle. Minä, Tina, Edward ja Mathias käveltiin koko matka, vaikka olikin selvästi viikon kuumin päivä. Ainakin mulle kävely noin +35 asteessa ja seisovassa ilmassa oli paha henkilökohtainen virhearviointi. Nyt mä uskon tietäväni miltä tuntuu ihmisestä silloin, kun se alkaa nähdä kangastuksia. Kun me lopulta istuttiin siellä kahvilassa mä en tienny mitä mun olis pitäny tehdä. Muhun ei sattunu eikä mua oksettanu, mä vaan kärsin. Tulomatkalla mä sain juuri sen mitä kaipasinkin, kaatosateen. Hiekkainen tie muuttui sekunnissa velliksi ja isoiksi lätäköiksi, mutta eipä ollut kuuma. Kuitenkin tasan siinä vaiheessa, kun kampuksen portilla huomattiin, että vartija oli paennut kuuroa jonnekkin sisälle, meitä lakkas sade huvittamasta. Siinä me seisottiin trooppisessa ukkosmyrkyssä rautaportin takana, kun vartija ryysti sumppia kahvilassa. Loppujen lopuks likomärkinä meillä ei ollu muuta vaihtoehtoa kuin pakottaa Mathias kiipeämään portin yli hakemaan vartija. (Te tiedätte, kuinka hyvä mä olen käskemään ihmisiä. Ja taas oli siitäkin taidosta hyötyä..:)
Sää myös vaikuttaa täällä elämiseen monella tapaa. Näin sadekaudella tiet muuttuvat niin huonokuntoisiksi, että liikkuminen on vaikeaa. Pestyt vaatteet eivät kuivu millään, sillä ainoa paikka kuivattaa niitä on ulkona. Sähkö ja vesi sopivat huonosti yhteen, mistä syystä sateen aikana on useammin sähkökatkoksia ja esimerkiksi netti toimii monissa paikoissa satelliitin kautta, joka ei pysty sateen ja pilvien takia yhdistämään ollenkaan. Asuntolan huoneissa ei myöskään ole minkäänlasita lämmitystä, joten jatkuva sade tekee niistä kylmiä, kosteita ja nihkeitä. Myös vaikkapa suihkussa käyminen on täällä huomattavasti mukavampaa kauniilla säällä. Suihkut eivät nimittäin ole samalla tavalla sisätiloissa kuin meillä Suomessa. Vessat ja suihkut ovat yhteisessä kivestä ja sementistä rakennetussa tilassa asuntolan päässä. Siellä on kuitenkin niin paljon ikkunoita eikä lämmitystä, että ne on käytännössä vähän kuin ulkovessoja. Mulle tulee niistä jollain tapaa mieleen mökeillä olevat ilmavat kesäkeittiöt. Kauniilla säällä siellä suihkuttelu on tosi ihanaa ja leppoisaa, mutta esimerkiksi ukkosmyrskyllä tilanne on hieman toinen. Pirtelöreissun jälkeen tajusin, että jo tunnin päästä mun olisi oltava päivällisellä tuttavani kotona, jonne mut oli aamulla kutsuttu. Olin aivan likomärkä ja mun oli pakko ehtiä suihkuun, sillä en voinut mennä vierailulle lakin alla hionneiden hiusteni kanssa ja jalat aivan kura- ja savivellissä. Meillä oli kuitenkin päällä jo pidempään kestänyt sähkökatkos, mistä syystä vedenlämmitin ei tietenkään ollut toiminnassa. Jostain syystä myös paine suihkussa oli tällä kertaa todella heikko. Siellä mä siis seisoin betonisessa suihkukopissa, pienen jääkylmän vesilurun alla, käytännössä täydellisessä pimeydessä, kun ympärillä raivosi valtava ukkosmyrsky. Ne jotka yhtään tuntee mua, tietää, että siitä selviytyminen ilman itkua ja täydellistä paniikkia oli mulle vertaansa vailla oleva uroteko!