22. huhtikuuta 2010

Lisää huomiota vanhempien kunnioittamisesta

Mä olen aina kokenut olevani verrattaen kiltti ja tottelevainen tytär, joka ei suuremmin ole vanhemmilleen huolta, häpeää tai harmaita hiuksia aiheuttanut. Kerran yläasteella, siis aikana jolloin teini-iän vastustushenki on voimallisimmillaan, eräs opettaja oikein soitti äidilleni kehuakseen, kuinka hyvin käyttäytyvä ja hyvin kasvatettu nuori mä olen. Kuitenkin täällä mä perinteiden näkökulmasta olenkin yhtäkkiä ilmeisen kuriton kakara.
Erityisesti yliopistolla vanhempien ihmisten kunnioitus on silmiin pistävää. Opettajat nähdään täysin ylivertaisina, eikä heidän auktoriteettiaan kyseenalaisteta. Minulle akateeminen ympäristö on perustellun tieteen tekemistä, keskustelua ja oman kriittisen ajattelun kehittämistä, ei ulkoa oppimista tai professorin sanojen suoraa omaksumista. Mulla on siis jollain luennoilla uskomattoman vaikeaa. Vaikka mä kuinka yritän pysyä hiljaa ja ajatella kontekstia ja kulttuuria, niin viimeistään kaksoistunnin viimeisillä minuuteilla mun itsehillintäni pettää. Eräskin opettaja ei koskaan erittele, kenen mielipiteitä tai tutkimuksia hän käyttää luennointinsa pohjalla. Kun kerrain kysyin häneltä yhden vahvan väitteen jälkeen ”sanoo kuka?” hän vastasi vain ”Minä tässä näin” perustelematta näkemystään mitenkään. Tämä on hyvin vaikeaa silloin, kun itse odottaa luennolta jotain tällaista kuten ”80-luvun tunnetuimpiin afrikkalaisiin teologeihin lukeutuva Herra Y esitti näkemyksensä lähetystyöstä... Teol. Tohtori rouva Z kuitenkin kritisoi tätä näkemystä esimerkiksi teoksessaan xxx, jossa...”
Tänään kirkko ja HIV/AIDS -kurssilla, mä ylitin kaikki rajat, mutta mun oli pakko. Otsikkona oli ”faktoja taudista” ja tunnin loppupuollella opettaja listasi taululle kolme tapaa, jolla virus voi tarttua. Nämä olivat 1.Hengitysteitse, 2.Ruuansulatuskanavan kautta, 3.Sukupuoliyhteydessä. Ymmärrätte varmaan, miksi mun oli pakko vastustaa. Mä olin niin järkyttynyt, että yliopistotasolla voidaan opettaa jotain vastaavaa, että mä suoraan, ilman minkäänlaista himmailua rääkäisin ”Toi ei ole missään nimessä totta!” Opettaja vaikeni aivan sanattomaksi ja monet oppilaat alkoivat nauraa, koska he menivät niin hämilleen siitä, että joku nousi vastustamaan sillä tavoin opettajan sanaa. Lopulta luennoitsija onnistui sanomaan, että ”No näin tässä minun kirjassani nyt sanotaan..” ja jatkoi lukemista. Minä en voinut näin tärkeässä ja vakavassa asiassa hyväksyä väärän tiedon levittämistä, joten keskeytin opettajan uudelleen. ”Oletko nyt aivan varma, että tauti, josta kirja tässä kohtaa puhuu, on todella HIV?” Tässä vaiheessa koko luokka oli aivan sekaisin. Opettaja kuitenkin selaili hieman sivuja, ja totesi sitten. ”Ah, aivan, me puhumme siis tässä nyt viruksista yleensä...” Tällöin osa oppilaista hyökkäsi vihaisin sanoin minua kohti ”Niin juuri, hän puhuu nyt viruksista yleensä, joten on täysin tarpeetonta keskeyttää!” Ilmeisesti he hädissään halusivat palauttaa tilanteen ja luokan hierarkian normaaliksi. Purkaus minua kohtaan johtui tilanteen vaikeudesta ja siitä, että olin rikkonut kirjoittamattomia sääntöjä. Tunnin jälkeen jotkut tulivat sentään sanomaan, että oli väärin, että opettaja puhui viruksista yleensä ilmoittamatta sitä selkeästi. Mutta esimerkiksi Anna oli sitä mieltä, että kuuluu kuunnella loppuun asti ja sitten jos tunnin lopussa annetaan tilaisuus keskusteluun, voi kysyä tarkennuksia. Aivan kamalaa! Porukka istuu luennoilla täysin hiljaa paikallaan ja kirjoittaa vihkoihinsa kaiken, mitä opettaja sanoo. Jos proffessori ei missään vaiheessa anna aikaa keskustelulle, kukaan ei kysy mitään. Sehän on aivopesua!
Kaikilla luennoilla ei tietenkään ole samanlaista. Toiset opettajat ovat erittäin taitavia ja älykkäitä teologeja ja akateemikkoja sekä mainioita luennoitsijoita. Osa puolestaan ei välttämättä ole pedagogisilta taidoiltaan niin ansiokkaita, mutta lähestymistapa on kuitenkin tieteellinen ja kriittinen. En tarkoita tällä kirjoituksellani mollata totaalisesti Makumiran opetushenkilökuntaa tai väittää, että opetuksen taso on heikko. Aivan samalla tavalla Helsingissäkin olemme opiskelijatovereiden kesken jakaneet opettajat erinomaisiin, mielenkiintoisiin sekä kelvollisiin ja listan pohjalla on sitten ne höpöhöpöhuuhaahuru-ukot, joita pyritään välttämään. Se, mistä olen huolestunut ja mitä haluan kritisoida ovat oppilaat ja heidän käytöksensä. Nöyristely, hiljentyminen ja väitteiden nieleminen ei kehitä kenenkään ajattelua. Tämä maa ja koko maanosa tarvitsee korkeasti koulutettuja, itsenäisesti ajattelevia ihmisiä, joilla on kyky tarkastella asioita monelta kannalta. Vain tällaiset ihmiset kykenevät todella kehittämään maataan ja sen kulttuuria oman näköisekseen, luomaan omia sekä poliittisia että taloudellisia afrikkalaisia malleja, jotka ovat irtaantuneet kaikesta ulkopuolisesta vaikutuksesta, manipuloinnista ja hallinnasta. Afrikkalaista ajattelua ja kulttuuria on väheksytty ja poljettu alas kolonialismin ajoista lähtien siinä määrin, että jotkut afrikkalaiset tutkijat katsovat, että maanosalta puuttuu tänä päivänä kansallinen identiteetti kokonaan. Tällä hetkellä Afrikan itsenäisyys on tyhjyyttään kumiseva ilmaus, niin paljon maita hallitaan länsimaista käsin. Vasta kun maanosa saavuttaa sekä taloudellisen, poliittisen että kulttuurisen itsenäisyyden, se voi todella vapautua alisteisesta asemastaan ja voittaa monet, sitä vuosikymmeniä vaivanneet ongelmat. Ilman omaa kriittistä ajattelua ihminen ei ole kykenevä vastustamaan ulkopuolisia vaikutteita. Jos yliopisto ei kouluta näitä maanosan tulevaisuuden avainhenkilöitä, niin kuka sitten???

1 kommentti:

  1. Niinpä niin. Tuo "nielen mukisematta" yhdistettynä luennoitsijoiden erittäin vaihtelevaan tasoon aiheutti mulle vähintään yhtä paljon hampaiden kiristystä kuin aiemmin kertomasi suunnitelmien puuttuminen. Kaikkeen varmasti tottuisi, mutta voi kuinka vaikeaa se sopeutuminen onkaan. Lopulta voi myös kysyä, mihin kaikkeen on tarpeellista sopeutua?

    Kiinnostavaa on kuitenkin mainitsemasi kansallisen identiteetin puuttuminen. Oheisessa seminaarissa (http://www.mission.fi/?x43=4611271) M-L Swantz puhui mahdollisuudesta luoda uusi afrikkalainen ideologia (kuten nationalismi) perinteisen luontoyhteyden pohjalta. Erittäin kiinnostava ajatus sinänsä; ja erityisesti silloin, kun ideologiselle identiteetille olisi paitsi tilaa myös tarvetta... Mistä löydämme ideologian rakentaja & lobbaajan tälle hankkeelle?

    Kysyy, Marjukka

    VastaaPoista